10/25/2017

Throwback

Reissusta on jo aikaa mutta palaan hetkeksi takaisin niihin tunnelmiin kuvien kera. Lomakuvien selaaminen on yhtä aikaa ihanaa ja myös todella ärsyttävää. Ihana muistella lomaa ja lämpöä, mutta myös hieman ärsyttävää kun haluaisi vain palata sinne takaisin täältä kylmästä. Siellä lämmössä kaikki oli vain niin paljon paremmin, tai ainakin se tuntui siltä. Edelleen haaveilen että vielä joskus voisin asua lämmössä, mutta se on sitten ihan oma stoorinsa.
Tällä kertaa lomakohteena oli Rodos, tarkemmin Ialyssos. Rodoksella en ollut aiemmin käynytm mutta niin kuin olin kuullutkin, kohde oli ainakin takuu lämmin. All inclusive hotellissa sai aika stressittömästi nauttia lämmöstä ja ihan vain kirjaimellisti levätä. Tällä reissulla ei treenattu ollenkaan, ainostaan kevyitä aamukävelyjä tehtiin useana aamuna. Hotellissa ei ollut kuntosalia, joka tavallaan oli hyväkin asia, koska en tiedä olisiko sieltä malttanut olla poissa. 
Reissulta sain sen mitä halusin, lepoa ja aurinkoa. Teki oikeasti hyvää ihan vaan olla. Meidän hotellissahan ei muuten ollut ilmaista wifiä, ja sekin oli mielestäni vain hyvä asia. Tuli kunnolla taukoa kaikkeen some-hömpötykseen. Tästä syystä ei siis tullut päivitettyä blogiakaan koko loman aikana. Some-tauko tekee hyvää silloin tällöin, suosittelen. Tuntuu että lomasta on jo ikuisuus ja olisi jo päästävä takaisin auringon alle. Mutta taidan nyt vaan käpertyä viltin alle ja jatkaa haaveilua.. 

Ei kommentteja: