12/06/2014

Esprit for winter

Olen huomannut että muutamat sellaiset merkit, jonka vaatteita en käytä, ovat mukavaksi yllätyksekseni panostaneet valikoimaansa. Ja tarkoitan siis panostamisella tällä kertaa sitä, että ovat enemmän muodin tuulissa mukana ja valikoimista löytyy muutakin kuin perusjuttuja.
 Yksi näistä yllättäjistä on Esprit. En ole juurikaan tosiaan Espritin tuotteita itse ostanut, niinkuin taisin mainita jo viime vuoden puolella tekemässäni Esprit -postauksessa. Mutta nyt valikoimasta löytyi useitakin vaatekappaleita jotka voisin itelleni hankkia.

Kokosin kolme kuvasarjaa, joihin laitoin mieleisimpiä vaatekappaleita sekä asuja Espritin tämän hetkisestä valikoimasta. Kyseisellä merkillähän on siis paljon värikkäitäkin vaatteita, mutta nämä olivat siis vain minun suosikkejani. Valkoista, harmaata, mustaa ja farkkua. Neuleita ja paitapuseroita. Nahkahousuja- ja hameita. Ennen en olisi kuvitellut Espritiltä löytyvän esimerkiksi nahkahousuja, mutta nyt niitäkin on useammassa värissäkin jopa. Voisin kuvitella oikeastaan nuo kaikki asut itsenikin päällä. 

Nyt kyseisen merkin tämän hetkistä valikoimaa selattuani totesin, että täytyy varmaan seuraavalla ostosreissulla poiketa myös Espritin myymälään, se kun olen normaalisti jäänyt käymättä.     

Ei kommentteja: