8/19/2010

Kalevala jewelry

Olen kyllä aina tiennyt Kalevala korujen olemassa olon, mutta aiemmin en jotenkin niistä erityisemmin pitänyt. Mutta nykyään, mitä enemmän esimerkiksi Kalevalan sormuksia olen nähnyt, sitä enemmän olen niistä alkanut pitämään.
Päätin taannoin että nyt saa rihkama sormuksien osto loppua, tai ainakin todella paljon vähentyä, ja alan tekemään pitempi kestoisia investointeja korujenkin suhteen. Rihkama sormukset kun kestävät hyvännäköisenä sen kaksi käyttökertaa ja sitten ne alkavat ikävästi laskea väriä ja menevät muutenkin huonoksi. Kun ostaa kerralla hieman kalliimman, se säilyy kauniina aina. Ja kyllähän se oikea hopea on ihan erilainen kuin rihkamasormuksen "hopeoitu" pinta.

Kalevala korujen sormuksethan on ihan mahtavia, niissä kaikissa on oma tarinsa ja sen näkeekin niistä. Ja ne ovat juuri sellaisia massiivisia, joista itse kovasti pidän.

Minun ensimmäinen Kalevala koruni on sormus, Perniön sormus, johon olen nyt niin tykästynyt että voisin pitää sitä sormessani koko ajan. Nyt mietin jo minkä Kalevalan sormuksen seuraavaksi haluan, täytyy huomenna käydä koruliikkeistä niitä katsomassa.
Minä ainakin suosittelen harkitsemaan Kalevala sormusten ostoa, jos rihkama sormukset alkavat kyllästyttämään, saa pitkäkestoisemman ilon.

Täältä voit käydä katsomassa millaisia sormuksia ja muita koruja Kalevala korulta löytyy: www.kalevalakoru.fi

6 kommenttia:

anna kirjoitti...

Olin kesätöissä kultaseppä liikkeessä ja tutustuin kunnolla kalevalan koruihin. oli yllättävän hienoja koruja :) sisko just tilas perniön sormuksen, on kyllä kaunis :) ite haluisin anna-sormuksen sinisellä kivellä mut maksaa vähä liikaa :D

Milka kirjoitti...

anna: Niin, on ne kuitenkin aika erilaisia kun vertaa muihin ihan tavallisiin hopeasormuksiin, yllättävän ihania :) Kyllä se silti kannattaa vaikka säästää rahat siihen anna-sormukseen, mielummin kuin ostaa jotain rihkama koruja :)

Anonyymi kirjoitti...

ootko naimisissa? :)

Milka kirjoitti...

Anonyymi: En vielä :) vain kihloissa tällä hetkellä.

Katness kirjoitti...

Ulkomailla jo vuosia asuneena kaikki suomalainen design on alkanut kiinnostamaan. Tunnen suomalaista ylpeytta kantaessani Marimekon sateenvarjoa ja tarjoessani vieraille kakkua Marimekon lautasilta. Muutamat Kalevala korut olen saanut vanhemmiltani vuosien aikana lahjaksi ja tykkaan tyylista todella paljon.

Milka kirjoitti...

Katz NYC: Mäkin tykkään Kalevala korujen tyylistä, ainakin suurimmasta ostasta sormuksista.