6/30/2009

Last day's

Viime lauantaina suunnattiin taas nokka kohti järvenpäätä. Lähdettiin poikkiksen ja mun pikkubroidin kanssa meidän porukoille ja oltiin siellä muutama yö. Sunnuntaina lähdettiin mutsin kanssa tsekkaamaan itiksen ale-jämät :) Vaikka en mä kyllä koskaan pahemmin mitään aleista löydä.

Sunnuntaina ja maanantaina oli ihan mahtavat kelit, välillä tuntu että oli ehkä hieman liiankin lämmin. Mutta saipahan ainakin ottaa aurinkoa.

Itiksen ostokset oli tosi pienet, lähdin taas etsimään tiettyjä juttuja ja niitä ei millään löytynyt, ni
in ostin sitten jotain muuta. Oon koittanut etsiä uutta mustaa laukkua, kun toi mun hapsulaukku on jo niin kärsinyt. Nyt löysin kivan Ois:n laukun Aleksi13:sta ja alennuksen jälkeen sille jäi hintaa vain 28euroa, joka muuten on mielestäni tosi vähän laukusta.


Samoin olen koittanut etsiä tummansinisiä farkkushortseja, koska omistan vain vaaleita. Kovan etsinnän jälkeen en kuitenkaan ole sellaisia vielä mistään löytänyt, ainakaan mieleisiäni. Päätin sitten etsiä edulliset tummansiniset farkut, joista itse väsään shortsit. Onlyn alesta löysin sitten ihan sopivat tummat farkut kympillä siihen tarkoitukseen ja nyt ne onkin jo pätkäisty shortseiksi. Vielä hieman kulutusta noihin ajattelin vielä tänä iltana väsätä ja sitten ne on valmiit.


Nyt takaisin gossip girl:n pariin.. Later.

4 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Vähän toi laukku on kiva, oon itekin etsinyt jotain isoa missä olisi vetoketjuja!

Milka kirjoitti...

Riikka: Itsekin tykkään tuosta jo paljon. Kannattaa käydä tsekkaamassa Aleksi13:sta jos sellainen sattuu läheltä löytymään, saattaa olla vielä noita jäljellä.. :)

Pia kirjoitti...

Tosi kiva blogi!
Tuo laukku on ihana, täytyy käydä katsomassa jos täältä löytisi sellaista=)

Milka kirjoitti...

Pia: Kiitti :) Kannattaa käydä ajoissa tsekkaamassa.